Maanantaina
alkoivat espanjan tunnit. Koulun omistaja piti mulle yksityistunteja 2h/päivä,
kun en ollut oikein kenenkään kanssa samalla tasolla. Tunnit tuntui tehokkailta
ja hyviltä, niin hyviltä, että päätin jatkaa niitä vielä seuraavallakin
viikolla. Mun espanja oli aika kummallisella tasolla, kun osasin jo melko
paljon kielioppia, mutta sanasto oli ihan hukassa. Kolmen kuukauden aikana mun
sanasto kyllä varmaan satakertaistui. Tunnit pidettiin aina ulkona luokkahuoneessa.
Illalla otettiin viiden tytön porukalla koululta pyörät lainaan ja polkaistiin
pizzalle. Koulun koira Max lähti myös mukaan, mikä ei ollut hyvä idea
ollenkaan. Max nimittäin haukkui matkalla joka ikiselle vastaantulevalle
pyörälle ja aiheutti pyöräilijöille lähes sydänkohtauksia, koska tiellä oli
melkein pilkkopimeää. Pizzat olivat joka tapauksessa superherkullisia ja
syötyämme lähdettiin ajamaan takaisin koululle. Paluumatkalla Max jatkoi samaa
linjaa ja yhdelle paikalliselle keski-ikäiselle miehelle se oli liikaa. Mies
otti maasta paksun kepin ja lähti jahtaamaan Maxia, eli toisin sanoen meitä. Mä en jotenkaan edes tajunnut olla peloissani
koko tilanteessa, mutta muut tytöt olivat kauhuissaan. Päästiin onneksi
ehjinä
perille ja voitiin huokaista helpotuksesta.
 |
| Koulu |
|
|
 |
| Luokkahuone |
 |
| Kolibri koulun pihalla |
|
|
|
 |
| Baananeja koulun pihalla |
 |
| Tämän herran ansiosta saimme kokea kauhunhetkiä pizzareissulla |
Illalla
pääsin maistamaan myös ekaa kertaa Casique-Frescaa, jota tuli Puerto Viejossa
litkittyä vähän useamminkin. (lue: lähes joka ilta) Casique on Costa Rican
halvinta rommia, tai oikeastaan jämärommista tislattua viinaa, joka on
oikeastaan aika hyvää, ainakin jos siihen sekoittaa fresca-limpparia. Sekoitettiin
isoon Fresca-pulloon puolet Casiqueta ja lähdettiin Lisseten, Carolienin ja Emman
kanssa rannalle juomaan. Ja meillä oli niiiin hauskaa! Siitä jatkettiin
Mangoon, joka on yksi Puerto Viejon kolmesta yökerhosta ja koululaisten
vakkarimesta. Toinen yökerho oli Glow, josta en tykännyt yhtään. Tuli mieleen
Porvoon Pulse. Kerran me siellä kyllä käytiin vetämässä ilmaisia juomia, kun
oli Ladies’ Night ja lähdettiin juomien jälkeen Mangoon. Johnny’s Place oli
yökerhoista kolmas ja aluksi en tykännyt siitä, mutta myöhemmin aloin viihtyä
siellä, koska siellä soi perushittien sijaan 100% dancehall. Jännä juttu siinä
klubissa oli vain se, että kukaan ei mennyt sinne aikaisin. Kaikki odottivat,
että Mango suljetaan 1.30 ja jatkoivat sieltä Johnny’siin. Johnny’sissä kävi
paljon paikallisia ja kivaa siinä oli myös se, että se oli rannalla, eli kun
astui baarista ulos pystyi hengaamaan biitsillä. Miinuksena oli vain se, että
siellä oli aina niin pimeää, että jos sattui kadottamaan kaverin, sitä oli tosi
hankala enää löytää, jos paikka sattui olemaan täynnä. Mango oli vähän
semmoinen pienikokoinen nössö paikka, missä soi perushitit pienin
dancehall-vivahtein. Johnny’s oli paljon isompi ja sinne lähtivät kuulemma
Limonin gangsterit viikonloppuisin bilettämään ja tappeluita siellä syntyi
usein. Välillä saattoi kuulua myös aseenlaukauksen ääniä…
 |
| Tuossa rakennuksessa oli Johnny's |
Mango
oli sinä iltana melko tyhjä, koska oli maanantai. Tanssin siellä kuitenkin yhden söpön pitkätukkaisen pojan, Michaelin, kanssa. Se oli tullut San Josésta Puertoon lomailemaan. Oikeastaan se
asui Manzanillossa, joka on noin 10 kilometrin päässä Puerto Viejosta, mutta se
ja sen kaverit tulivat useimmiten Puertoon iltaisin bilettämään. Manzanillossa
niillä oli kuulemma iso talo, jonka rakentamisessa Michael oli mukana
auttamassa. San Joséssa se ajoi sirkuksessa yksipyöräistä ja saikin koulun
tytöiltä lempinimen Circus Boy. Melko pian Sirkuspojun kaverit halusivat lähteä
kotiin ja ennen kotiinlähtöä se kuitenkin pyysi mun numeron. Useaan päivään
jätkästä ei kuitenkaan mitään kuulunut, joten luulin jo, ettei sitä
kiinnostakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti