I ♥ SURFING

Tokalla viikolla kouluun tuli uusia oppilaita, joista erityisesti Jonathanin kanssa tulin hyvin juttuun. Samalla viikolla aloitin myös vapaaehtoistyön The Bridge –nimisessä projektissa, jonka tarkoitus oli saattaa Bri-Bri-alkuperäisheimon lapsia kouluun. Bri-Brit asuvat vuorilla eristyksissä muusta yhteiskunnasta ja elävät huonoa elämää, jos näin voi sanoa. He ovat kouluttamattomia ja köyhiä, käyttävät paljon alkoholia, ovat väkivaltaisia ja kuulemma jopa raiskaavat lapsiaan. Projektin idea oli se, että perheet, jotka lähettävät lapsensa kouluun, saavat tulla keskukseen syömään ilmaisen lounaan kolme kertaa viikossa. Menin projektiin Emman kanssa, joka oli käynyt siellä jo aikaisemmin. Päivä projektissa oli melko hiljainen ja meitä vapaaehtoisia oli runsaasti, niin paljon, että töitä ei kunnolla edes riittänyt kaikille. Pääsin kuitenkin jakamaan soppaa ja keräämään lautasia pöydistä. Kävin projektissa yhteensä vain kolme kertaa, sillä koin, että en pystynyt sitä kautta oikeasti kantamaan korttani kekoon. Tuntui, ettei siellä viettämälläni ajalla oikeastaan ollut mitään merkitystä.  Projekti oli mielestäni loistava ja arvostan sitä jenkkipariskuntaa, jotka sen takana seisovat, mutta siinä ei päässyt ollenkaan olemaan kanssakäymisissä bri-briden kanssa, vaan olo oli kuin jollain soppa-robotilla.  Päätin, että käytän aikani mieluummin asiaan, jota kohtaan tunsin jo etukäteen suurta kiinnostusta, nimittäin surffaukseen! Siitä tulikin mun uusi intohimo.

Tokalla viikolla sää oli jo aurinkoisempi. Mun koulukaveri Oscar oli jo ollut yhdellä surffitunnilla ja hän esitteli mut Kemballe, naapurin surffarille, joka antoi koulun oppilaille tunteja alennuksella. Koululaiset maksoivat tunneista vain 20 dollaria, vaikka normaalihinta oli 45$. Jep, surffitunnit ovat kalliita! Yksi oppitunti kesti yleensä vajaat kaksi tuntia, mutta kallista touhua silti. Lähdettiin Oscarin ja Kemban kanssa laudat kainalossa kävelemään kohti Playa Negraa, rantaa jonka hiekka oli lähes mustaa. Hiekka oli ilmeisesti peräisin muinaisesta tulivuoren purkauksesta tulleesta tuhkasta.  Rannalla tehtiin ensin vähän kuivaharjoittelua laudan päällä ja Kemba selitti mulle surffauksen perusteet. Sitten olikin jo aika siirtyä aaltojen keskelle. Kemba seisoi vedessä ja antoi mulle työntämällä alkuvauhdit, jotta sain napattua aallon. Ensimmäisellä aallolla en uskaltanut ollenkaan nousta laudalta, vaan jäin vain sen päälle makaamaan kun aalto vei mua mukanaan :D Toisella aallolla pääsin jo polvilleni ja vihdoin kolmannella nousin seisomaan! Huh kuinka siisti fiilis! 

Playa Negra pilvisellä säällä

Ja aurinkoisella säällä

Tuon hylyn vieressä me aina surffattiin

Kahden viikon aikana kävin noin joka toinen päivä Kemban opissa surffaamassa ja meistä tuli aika hyviä kavereita. Mun kehtittyessä lauta vaihtui jo vähän pienempään ja joka kerta meillä oli älyttömän hauskaa! (tai ainakin mulla, Kemba raukka joutui jäätymään vedessä seistessään :D) Kerran käytiin Kemban kanssa Tex Mexissä pelaamassa bilistä ja koulun pojat sattuivat sinne samalla kertaa ja niiden ilmeet oli kyllä aika yllättyneet. Kukaan ei kuitenkaan ihmetellyt mulle päin naamaa, vaan musta tuntui, että koulussa alettiin vähän puhua musta selän takana.

Sinä iltana mun pyörä myös pöllittiin! Kun oltiin Kemban kanssa lähdössä baarista kotiin ja olin menossa hakemaan mun pyörää sieltä mihin sen olin jättänyt, huomasin että pyörä ei ollutkaan enää siinä. Mietittiin hetki että mitäs asialle voisi tehdä, kunnes Kemba onneksi älysi käydä kysymässä viereisestä pyörävuokraamosta. Vuokraamo oli tietty öisin kiinni, mutta sen edessä istui pari tyyppiä, jotka sanoivat, että pyörä on heillä ja sen voi tulla hakemaan seuraavana aamuna kello 8! Huh mikä tuuri!!! Itse nukuin aamulla kuitenkin pommiin, mutta kun myöhemmin päivällä kävin Kemban luona kysymässä surffituntia, näinkin pihalla mun pyörän ja huokaisin helpotuksesta! Kemba oli käynyt hakemassa sen mulle :)

Yleisesti ottaen tuntui siltä, että koulun uudet tyypit ei olleet yhtä kivoja kuin vanhat. Melkein kaikki bilettäjät lähtivät sieltä ennen mua ja lopussa bilettäjiä oli jäljellä enää mä ja Jonathan. Jael oli tietty bilettäjänä oma lukunsa, mutta se oli eristäytynyt/eristetty muista koululaisista. Se ei siis tullut suurimman osan kanssa toimeen johtuen vahvasta persoonastaan. Jael oli itse asiassa muuttanut Belgiasta Puerto Viejoon ja asuu siellä ilmeisesti edelleen. Sen biletys oli kyllä sitä luokkaa, että välillä mietin kuinka kauan sen kroppa ja mieli sitä kestää.

Tokalla viikolla muutin myös koululta Rocking J’siin. Olin jo Suomesta käsin varannut sieltä teltan (:D) kahdeksi viikoksi, kun koulumajoitus oli vähän kalliimpi vaihtoehto. Rocking J’s on riippumatto- ja telttahostelli, eli sieltä voi varata riippumaton tai teltan halpaan hintaan (7/8$). Muutama dormi ja yksityishuonekin sieltä löytyi. Paikalla oli bilehostellin maine, mutta mun siellä ollessa ainoastaan uuden vuoden aattona ja sitä edeltävänä päivänä siellä oli bileet pystyssä. Muuten sai tosi hyvin nukuttua.  Aluksi en oikein viihtynyt siellä, koska paikka oli ihan valtava, mutta myöhemmin hostelli alkoi tuntua jo melko kotoisalta. Ekana iltana mulla oli yksinäinen fiilis, kun olin tottunut olemaan koulussa ihmisten ympäröimänä ja nyt olinkin yksin valtavassa hostellissa, jossa oli itse asiassa melko tyhjää. Tokana iltana Oscar tuli moikkaamaan mua sinne, mikä oli kivaa. Jonain seuraavista päivistä mun naapuritelttoihin muutti kaksi sanjoselaista poikaa, joiden kanssa aloin jutella ja tehtiin niiden kanssa pieni retki yhdelle kallionkiellekkeelle, mistä oli upeat näköalat pitkälle merelle, ahhh… Toinen pojista, José, taisi vähän ihastuakin muhun, kun siltä tuli vielä pitkään sen jälkeen tekstareita ja facebook-viestejä, joissa se kyseli, että milloin oon tulossa San Joséhen sitä moikkaamaan. En kyllä koskaan mennyt… Mutta pääsin kyllä kerran sen prätkän kyydissä Rocking J’sistä keskustaan :D Rocking J’sin huono puoli oli nimittäin se, että se oli vähän matkan päässä keskustasta, joten iltaisin ei ollut todellakaan turvallista kävellä yksin baarista kotiin. Vuokrasin kahdeksi viikoksi pyörän, jolla päivittäin huristelin hostellin ja koulun väliä. Pyöräilynkin sanottiin olevan vaarallista pimeän aikaan, mutta en halunnut maksaa taksia, joten otin aina riskin… Mulla oli telttanaapureina myös kaksi itävaltalaista nelikymppistä miestä, jotka tykkäsivät myös käydä baareissa, joten tultiin usein yhtä matkaa hostellille. Niiden kanssa mulla oli aina mukavan turvallinen olo. 

Mun telttanurkkaus

Rocking J's oli täynnä taidetta

Mun pyörä

 Koulupakettiin kuului myös jotain aktiviteetteja ja retkiä, joista yksi oli retki Cahuitan kansallispuistoon. Meitä lähti sinne vain kolme oppilasta, koska muut olivat jo käyneet siellä. Meidän oppaaksi lähti koulun työntekijä Tanja ja 6-vuotiaan Miles-poikansa kanssa. Cahuita on Puerto Viejon naapurikylä ja sinne mentiin bussilla. Sää oli sinä päivänä tosi pilvinen ja puiston eläimet piileskelivät jossain kolosissaan. Siis kaikki muut paitsi hyttyset, joita oli ihan älyttömästi. Metsä oli kuitenkin kaunis, täynnä upeaa kasvillisuutta. Nähtiin me apinoitakin :) Käveltiin polkua pitkin varmaan reilun tunnin ajan, kunnes alkoi sataa ja päätettiin kääntyä takaisin. Takaisin Puerto Viejoon tultiin läpimärkinä.