Eilen
nukkumaan mennessäni aloin taas ajatella kuluneen talven seikkailuani ja
mieleeni tuli se tunne, kun lentoni oli juuri saapunut San Josén lentokentälle.
Muistan tarkalleen, miltä tuntui, kun
olin nostanut rinkan harteilleni, käynyt nostamassa automaatista koloneita
(tosi rich bitch fiilis kun oli joku kymppitonni lompakossa haha), soittanut
Ferille ja astunut taksiin. Katselin taksin ikkunasta ulos silmät intoa
leiskuen, yrittäen saada tästä kiertoajelusta niin paljon irti kuin
mahdollista, vaikka oli pimeää ja maisemat melko karuja. Tätä tunnetta
ajatellessani tajusin, että haluan muistaa sen ikuisesti. Siitä sainkin idean
kirjoittaa koko matkakertomukseni nettiin blogin muodossa. Blogi on lähinnä
tarkoitettu itselleni muistoksi, olen nimittäin liian kärsimätön kirjottamaan
päiväkirjaa, tietokoneella kirjoittaminen on niin paljon nopeampaa. Ajattelen
tämän myös hyvänä kirjoitustreeninä, sillä tarkoitus olisi syksyksi päästä
yliopistoon opiskelemaan ja olen viimeksi kirjoittanut pitempiä yhtenäisiä
tekstejä reilu vuosi sitten yo-kirjoituksissa. :D Ehkä myös joku Costa Ricaan
reissua suunnitteleva jonain päivänä tänne eksyy ja löytää jotain hyödyllistä
täältä, vaikka mun ehkä liiankin yksityiskohtaiset löpinät ei välttämättä hyödyllisiä
matkavinkkejä etsiviä kiinnostakaan. Jos kuitenkin kirjoittelusta enemmänkin
innostun, saatan jopa lisätä blogiin vinkkiosioita. Tuli kuitenkin kaikenlaista
matkan aikana opittua. Katsotaan mitä saan aikaan….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti