1.2. Bocas del Toro

Edellisen illan Tasty Tuesdaysin meno ei meidän kouluporukan osalta mennyt kovinkaan villiksi, joten pääsin hyvissä ajoin aamulla jatkamaan matkaani, kohteena Panaman Karibian rannikolla sijaitseva saaristo, Bocas del Toro. Puerto Viejosta piti ensin ottaa bussi rajalle, missä piti antaa passi leimattavaksi ja täyttää lappunen, jossa kysyttiin yhteystietoja, matkan tarkoitusta ym. Sitten ylitettiin rämältä näyttävä silta, joka oli ei-kenenkään-maata ja sitten oltiinkin jo Panaman puolella. Panaman puolella sain taas passiin leimoja ja piti maksaa maahantulomaksu, 3 dollaria. Tutustuin rajanylitysprosessin aikana kahteen jenkkijätkään, joista toinen oli ihan ylienerginen ja superpuhelias, nauroin vaan sen jutuille :D Joku ihme äijä käski meidän ostaa 14 dollaria maksavat bussiliput San Joséhen todisteina siitä, ettei jäädä Panamaan ikuisiksi ajoiksi. Niin turhaa, mutta ajateltiin, että parempi ne kai on varmuuden vuoksi ostaa. Se sama äijä kantoi mun longboardia ja rinkkaa ympäriinsä ylpeänä ja pelkäsin niiden puolesta… Se järjesti meille myös tilataksin, jolla päästiin Almiranteen saakka 10 dollarilla, mikä ei ollut paha hinta ollenkaan. Almiranteen päästyämme astuttiinkin pieneen veneeseen, joka vei meidät hurjaa, ehkä jopa hieman pelottavan hurjaa vauhtia Bocasiin. 

Rajanylityspaikka Sixaolassa

Maisemaa veneestä

Isla Colón, Bocas del Toro

Oli taas jännä tunne saapua ihan uuteen paikkaan, kun ei osannut ollenkaan hahmottaa sitä. Ensimmäisenä panin merkille sen, että paikka tuntui valtavalta Puerto Viejoon nähden ja paikan fiilis oli ihan erilainen kuin Puerto Viejossa, vaikka mulle oli sanottu että Puerto ja Bocas on tosi samankaltaisia paikkoja. Löysin aika helposti Casa Verdeen, hostelliin jota Oscar mulle suositteli ja jenkkipojat päättivät myös yöpyä siellä. Oscar tuli myös hostellille ja se piti mulle pienen kiertokävelyn kaupungissa. Keskuskatu näytti karulta ja ISOLTA, kun olin tottunut Puerto Viejon suloisiin pikkukatuihin. Käytiin syömässä sämpylät leipomossa, minkä jälkeen Oscar vei mut kaupungin slummialueelle. Karuudesta huolimatta se oli mun mielestä tosi siisti paikka. Paikka koostui ”silloista”, jotka olivat lankkuja mustan likaveden yllä. Niiden päällä tasapainoillessa piti olla tarkkana, sillä siihen veteen ei kyllä kukaan haluaisi kaatua… Lankut yhdistivät aika hökkeleiltä näyttävät talot, joissa asui paikallisia. Tuntui kiehtovalta, kuinka pikkukaupunkiin mahtuu kaksi niin erilaista elämää: on rikkaille turisteille rakennettu keskusta täynnä hintavia ravintoloita, kauppoja, ho(s)telleja sekä turistiaktiviteetteja järjestäviä toimistoja. Sitten on se toinen puoli, eli hökkeleissä asuvia paikallisia kaupungin laitamilla. Harmittaa, etten ottanut slummista ollenkaan kuvia. Slummin lähettyvillä oli myös lentokenttä, jonka koneiden kiihdytysrata ulottui jalkapallokentälle :D

Pääkatu

Illan pimetessä mentiin Casa Verdeen bisselle Oscarin ja sen muutaman koulukaverin kanssa. Sieltä siirryttiin koululle juomaan rommia ja kokista. Oli keskiviikko, mikä tarkoitti Aqua Loungea! Aqua Lounge on hostelli ja baari, jonne kaikki menevät keskiviikkoisin ja lauantaisin bailaamaan. Se sijaitsee Carinerolla, joka on Colónin, eli pääsaaren lähin saari. Sinne oli siis mentävä veneellä. Bocasissa oli useita vesitaksiasemia ja yhdeltä niistä hypättiin taksin kyytiin. Baari oli aika siisti paikka, se oli oikeastaan yksi valtava laituri, eli vettä oli joka puolella ja ihmisiä uimassa. Paikka oli täynnä kännisiä ihmisiä ja musa oli sitä perus baarimusaa. Tanssittiin paljon, mutta vaikka olin aika kännissä, alkoi tanssiminen tylsistyttää ja menin laiturin kaiteelle ulos istumaan. Hetken yksin istuttuani kaksi argentiinalaista jätkää tuli juttelemaan mulle ja ne alkoi pikkuhiljaa vihjailla jotain kimppakivasta, ja siinä vaiheessa päätin palata tanssilattialle. Tanssiminen alkoi taas tympiä ja päätin mennä istumaan siihen samaan paikkaan, jossa kerran jo aikaisemmin istuin. Hetken päästä yksi tyyppi, johon olin jo aikaisemmin huomioni kiinnittänyt, tuli kysymään mun nimeä ja alettiin jutella. Sen nimi oli Julio. Aqua Loungessa tuli pian pilkku ja lähdettiin samalla veneellä pääsaarelle. Olin sen verran kännissä vielä, että olisin innokkaana halunnut löytää vielä jostain jatkot, mutta eipä niitä löytynyt. Julio osti kuitenkin kiskalta bissen ja saattoi mut Casa Verdelle. Mentiin ylös parvekkeelle vielä hengailemaan. Mua alkoi nukuttaa, mutta sovittiin että nähdään seuraavana iltana Barco Hundidossa, joka on toinen baari Bocasissa. Seuraavana iltana siellä oli nimittäin ladies’ and men’s  night! Eli ilmaisia juomia sekä tytöille että pojille. Ihmettelin aina, että miten se baari noina iltoina tienaa yhtään mitään. Seuraavana iltana mua kuitenkin väsytti eikä oikein hyvittanut lähteä mihinkään. Muutenkin olin juuri ajatellut etten halua enää säätää keidenkään uusien tuttavuuksien kanssa, kun välillä jopa alkoi ahdistaa. Ja Michaelkin oli vielä Puerto Viejossa odottelemassa…Takana oli myös useamman päivän ryyppyputki, joten ajattelin että hyvä pitää välipäivä. Menin siis aikaisin nukkumaan ja feidasin treffit ja rukoilin etten enää kyseistä jätkää tulisi näkemään.

Sitä seuraavana päivänä kävelin viattomana kadulla, kun kuulin, että mun nimeä huudellaan jossain. Käännyin ympäri ja kesti hetki ennen kuin tajusin kuka siellä huuteli.  Toissapäiväinen jätkähän se oli, vähänkö kiusallista! Menin kuitenkin sen luo ja vitsi se oli kuuma... Se oli kuulemma odotellut mua siellä baarissa ja pahoittelin etten ollut ilmaantunut paikalle. Se sanoi, että haluaa vielä nähdä mut ja ajattelin että okei, nähdään vaan. Sovittiin sitten treffit samalle illalle La Iguanaan, joka oli mun lempparibaari Bocasissa. (+ ladies’ night every night :D) Menin Iguanaan sitten yksin, kun Oscar ja sen koulukaverit ei oikein innostuneet. Onneksi siellä oli kuitenkin kaksi tyttöä koulusta, joiden seuraan menin ennen kuin näin Julion. Julion tultua menin sen seuraan ja hengattiin koko ilta yhdessa ja oli mielettömän hauskaa. Siitä meidän romanssi sitten alkoi………….

27.-31.1. Back to Puerto Viejo, mi amooorrr!

Aamun ensimmäinen bussi Santa Teresasta San Joséhen lähti kuudelta ja hyppäsin sen kyytiin. Ja taas samat kuljetushässäkät kuin tulomatkalla; bussinvaihtoja, lautalle ja lautalta taas bussiin. Santa Teresan ja Puerto Viejon bussit lähtevät eri bussiasemilta, joten San Joséhen saapuessa piti ottaa taksi toiselle bussiasemalle. Törmäsin britti-saksalaiseen pariskuntaan (tavanneet tän reissun aikana aww), jotka olivat myös Puerto Viejoon matkalla, joten päätettiin jakaa taksi. Löydettiin taksi, heitettiin kamat takaluukkuun ja istahdettiin sisään. Taksi lähti matkaan, mutta ehkä minuutin päästä kuski pysäytti auton, sanoi jotain, astui ulos ja heitti meidän rinkat kadulle. Toisin sanoen meidät heitettiin taksista ulos! :D Syy tälle ei tullut oikein selväksi, mutta saksalainen mies sanoi, että kuski oli mumissut jotain matkatavaroiden painosta…  Löydettiin melkein heti kuitenkin toinen taksi, jolla päästiin perille. Bussi Puerto Viejoon oli lähdössä noin vartin päästä, mutta siinä ei ollut enää vapaita istumapaikkoja. Bussimatka San Josésta Puerto Viejoon kestää kuitenkin 4½ tuntia, joten mulle oli ihan selkeä valinta, että odotan mieluummin kaksi tuntia seuraavaa bussia, kuin seison koko matkan. Käytiin syömässä ja menin vielä nettikahvilaan ennen bussin lähtöä. Facebookissa Oscar Puerto Viejon espanjakoulusta alkoi jutella mulle ja vaihdettiin kuulumisia. Oscar oli Bocas del Torossa Panamassa ja sillä oli siellä vielä reilu viikko espanjantunteja jäljellä, minkä jälkeen se oli palaamassa takaisin Costa Ricaan. Oltiin aikaisemmin puhuttu jotain yhdessä reissaamisesta ja Oscar saikin idean, että voisin tulla pikavisiitille Panamaan, ja sieltä voitaisiin yhdessä palata Costa Ricaan reissaammaan. Hetken harkittuani ajattelin, että mikä ettei! Eihän mulla mitään tarkkoja suunnitelmia Puerto Viejon jälkeen edes ollut tehtynä. Idea tuntui jotenkin niin hyvältä alusta saakka….

Mun uskolliset matkaseuralaiset aamulla aikaisin

Bussimatka oli vähän erilainen kuin aikaisemmat, koska tällä kertaa matkustin pimeässä. Se tuntui kestävän ikuisuuden, koska kauniit maisemat olivat pimeyden peitossa. Onneksi Puerto Viejo oli jo entuudestaan tuttu paikka, koskaan täysin uuteen paikkaan pimeällä saapuminen olisi tuntunut pelottavalta. Tiesin yhden baarin, jonka yläkerrassa on hostellihuoneita 10$ per yö, joten lähdin suuntaamaan sinne. Olin koko päivän reissaamisen jäljiltä ihan rähjäisen näköinen ja toivoin, ettei kukaan tuttu tulisi vastaan, mutta Tex Mex –baarin ohi kävellessäni näin sivuvilmällä –kenetkäs muunkaan kuin Kemban! :D Yritin mielessäni muuntautua näkymättömäksi, mutta Kemba tietty huomasi mut, ja lähti pyörällä perään. Vaihdettiin pari sanaa ja se toivotti mut tervetulleeksi takaisin. Jatkoin matkaani Lazy Moniin, josta löytyi tilaa vaikka millä mitalla ja majoituin dormiin, jossa nukkui mun lisäksi vain yksi tyttö. Olin matkustamisesta ihan nuutunut, joten kävin vain ostamassa iltapalaa kaupasta ja painuin pehkuihin. En kuitenkaan saanut unta, koska mulla oli tosi huono olo. Mahassa kiersi ja vietinkin useamman tunnin ravaten sängyn ja vessan väliä oksentamassa. Oloa ei parantanut ollenkaan se, että Lazy Monin alakerran baarissa basson jytke vain koveni ja koveni, mitä myöhemmäksi ilta vaihtui. Oli erittäin epämukavat oltavat. Rukoilin, että kyseessä olisi pelkkä ruokamyrkytys eikä mikään kunnon vatsatauti, koska halusin ehdottomasti nähdä seuraavan päivän surffikisan! Onneksi näin olikin ja vaikka seuraavana aamuna oli vielä heikko olo, ei kuitenkaan enää kunnolla oksettanut. Olin ehkä jopa onnekas sen suhteen, että ruokamyrkytyksiä matkan aikana sain vain yhden.

Aamupäivällä lähdin espanjakoululle ja pihan riippumatoista löysinkin heti Carolienin ja Niloferin, joiden kanssa jäin höpöttelemään. Vanhoja tuttuja koulussa oli enää niiden lisäksi Jonathan. Niloferillä oli kunnon vatsapöpö, joten se ei jaksanut lähteä surffikisaa katsomaan, mutta mentiin sitten Carolienin, Mieken ja Anoushkan kanssa. Mieke ja  Anoushka olivat vasta saapuneet Costa Ricaan muutama päivä sitten. Mukavia tyttöjä! Surffikisa oli just kaikkea sitä, mitä olin odottanut: täydellinen aurinkoinen sää, paljon ihmisiä rannalla, hyvää musiikkia ja tietty upeeta surffaamista ja kuumia surffipojuja. Mitä muuta sitä voisikaan täydelliseltä päivältä toivoa? Melko pian biitsille saapumisen jälkeen bongasin Michaelin kaveriporukan auton ja tarkemmin katsottuani näin myös Michaelin. En kuitenkaan halunnut mennä heti moikkaamaan, joten jäätiin tyttöjen kanssa nelisteen rannalle hengailemaan.  Hetken päästä kuitenkin Michael tuli mun luo ja olin taas aika sulaa vahaa…… Alettiin jutella ja tytöt lähti vähän eteenpäin seuraamaan surffikisaa. Mentiin Michaelin kanssa sivummalle istumaan kahdestaan. Keskustelu oli kyllä vähän työlästä, kun Michaelin englanti oli aika heikkoa, eikä mun espanjakaan oikeastaan parempaa. Se pahoitteli kuitenkin vielä kertaalleen sitä San Josén feidausta. Kovin kauaa me ei ehditty jutella, kun Michaelin kaverit jo halusivat lähteä kotiin, mutta sovittiin, että nähdään illan bileissä. Katsottiin tyttöjen kanssa surffikisa loppuun ja lähdettiin pois.

  

Illalla menin taas koululle aloittelemaan illan bileitä varten ja jouduttiin ostamaan Jonathanin kanssa pullo Casiqueta kahdestaan puoliksi, kun muut halusivat vain juoda omia bissejään. Koulussa oli tällä kertaa vähän eri meininki kuin ennen, koska porukka ei enää esimerkiksi kokannut yhtä paljon yhdessä tai vaikka ostaneet yhteistä pulloa ja juoneet casique-frescaa yhdessä. Harmi :( No Jonathan ei kuitenkaan bissestä tykkää ja mun oli tietty pakko saada casique-frescaa entisten aikojen muistoksi, joten päätettiin jakaa pullo. Ei me koko pulloa kuitenkaan yhdessä illassa vedetty, olisin nimittäin ollut aikamoisessa tuiskeessa sen jäljiltä. Koululta lähdettiin Tex Mexiin yksille ja sieltä Mangon kautta Johnny’siin, missä pidettiin viralliset jatkobileet. Siellä törmäsin ilokseni Michaeliin ja biletettiin koko ilta yhdessä ja olin taas ihan love of my life –tunnelmissa…  Mangossa oli muuten hauska huomata, että se baarimikko, jonka kanssa Emmalla oli juttua, muisti mut vielä :D Tuli siellä sen verran usein käytyä.

partyparty

Puerto Viejossa vietin neljä päivää ja niihin mahtui oletettavasti paljon sadetta, kun Puerto Viejosta on kyse.  Yhtenä päivänä käytiin Jonathanin kanssa uimassa ja merivirrat kuljetti medät huomaamattomasti tosi kauas ja kun lähdettiin uimaan takaisin rantaa kohti, se tuntuikin tosi työläältä! Jos olisin ollut yksin, olisi alkanut jo hirvittää. Asiaa ei parantanut yhtään se, että joka paikassa tuntui olevan terävää riuttaa. Päätin lähteä ylittämään riuttaa, mikä oli huono ratkaisu, sillä aallot paiskoivat mua sitä päin ja satutin reiteni aika pahasti. Se oli punaisilla paukamilla reilun viikon. Jonathan löysi riutattoman kohdan ja lopulta päästiin rantaan, huh! Löhöiltiin rannalla, käytiin maailman parhaassa jätskibaarissa ja kiipeiltiin puussa.

Kaunis Puerto Viejo

Yhtenä päivänä päätin myös lähteä surffaamaan. Nappasin Jaelin matkaan ja vuokrasin laudan rannalta. Aallot oli aika voimakkaita ja surffaaminen ei onnistunut ei sitten millään!!! Tuli ihan Kembaa ikävä, kun aallot vaan riepotteli mua miten sattuu. ”Surffaamisen” jälkeen oli tosi masentavat fiilikset. Se oli itse asiassa mun koko reissun vika surffikerta ja harmittaa, että jäi niin paha maku suuhun.

Yhtenä iltana vedin koko reissun pahimmat perseet… En oikeesti ymmärrä, miten se meni niin, koska luulin jo jotenkin hallitsevani viinankäyttöni. Ilmeisesti kuitenkaan en. Mentiin kouluporukan kanssa Mangoon, totta kai, ja siellä yks kuuromykkä paikallinen surffari halusi tarjota mulle tequilan. Tottahan toki mulle tequila kelpasi ja huitasin sen naamaan. Yritin jollain tasolla kommunikoida sen kuuromykän kanssa, mutta se oli ihan liian työlästä, joten feidasin sen ja menin koulukavereiden kanssa tanssimaan. Samana iltana tutustuin myös yhteen superhottiin surffariin, joka oli kotoisin Costa Rican Tyynenmeren puoleiselta rannikolta. Kun se kuuromykkä huomasi, että hengasin sen surffarin kanssa, se jostain syystä halusi tarjota mulle toisen tequilan ja en kyllä tiedä mitä helvettiä siinä shotissa oli, mutta mulla meni siitä nuppi ihan sekaisin. Olin valmiiksi jo melko humalassa, koska sen olisi muuten ottanut sitä toista shottia vastaan. No muistihan siinä meni ja muistan vain pätkiä illasta. Mulla tuli siitä shotista tosi huimaava olo, semmonen ku olisin juonut ja pajauttanut sekasin, vaikka en tosiaan ollut. Sen verran muistan, että se surffari saattoi mut hostellille ja seuraavana aamuna heräsin samat vaatteet päällä ja piilarit silmissä, vaikka piilarit mä aina muistan ottaa pois, vaikka olisin kuinka kännissä. Huh huh. Erittäin huvittavaa oli kylläkin se, että olin laittanut herätyskellon soimaan, vaikka mulla ei ollu mitään kiirettä herätä seuraavana päivänä :D Eniten mua kuitenkin harmitti se, että sen kuuman surffarin kanssa olis voinut tulla vaikka jotain enemmänkin, jos en olis mokannut sitä örveltämällä. No ei voi mitään.

Mun Puerto Viejon visiitin aikana tekstailtiin Michaelin kanssa päivittäin ja nähtiin toisenakin iltana, mun hostellin alabaarissa. Juteltiin siellä jonkun aikaa ja katsottiin open jamia, jonne kuka tahansa sai mennä esittämään musiikkia. Yhdessä vaiheessa Michael lähti käymään sen kaveriporukan autolla eikä koskaan palannut mun luo. Michaelin kaveri Hugo tuli mun luo ja sanoi, että Michael nukkuu autossa. Olin tosi ihmeissäni ja vähän vittuuntunut, mutta hengasin sitten Hugon kanssa ja täytyy sanoa, että joku siinä kyllä veti mua edelleen puoleensa… Jonkun ajan päästä Michaelin kaverit oli lähdössä toiseen baariin ja ne kysyivät mua mukaansa. Hetken mietittyäni lähdin niiden matkaan autolla ja mentiin Tex Mexiin. Michael oli ilmeisesti pajauttanut liikaa ja vaikka yritin sitä herätellä, niin ei auttanut. Mä ja Michaelin kaverit ostettiin pari juomaa ja hengailtiin Tex Mexissä hetki, mutta siellä oli tosi hiljaista, joten lähdettiin melko pian kotiin. Seuraavana päivänä Michaelilta tuli pahoitteluviesti. Sanoin, että ei haittaa ja ehdotin että mentäisiin rannalle päivällä yhdessä, mutta se oli päivisin aina töissä, joten sillä ei ollut aikaa. Sovittiin, että nähdään Tasty Wavesissa, mutta illalla tulikin viesti, että se ei pääsekään tulemaan. Seuraavana päivänä olin lähdössä Panamaan ja kun kerroin siitä sille, se oli harmissaan, mutta sanoin, että palaan seuraavalla viikolla niin silloin nähdään. ”Aqui voy a estar :) Besos” tuli vastauksena. Eipä meistä kumpikaan silloin kuitenkaan tiennyt, että eipä asiat menneetkään ihan suunnitelmien mukaan…

23.-27.1. Santa Teresa

Heitettyäni kamani hostellille, alkoikin olla jo auringonlaskun aika ja päätin mennä rannalle sitä ihailemaan. Mun suunnitelmissa oli rentoutua siinä hiukan stressaavan matkan jäljiltä ja sen jälkeen mennä etsimään ravintola, josta saa ruokaa halvalla ja palata takaisin hostellille sosialisoitumaan ihmisten kanssa. Kävellessäni rannalle tajusin, kuinka pikkiriikkinen paikka Santa Teresa oli. Se koostui pelkästään kahdesta kadusta, jotka eivät olleet edes asfaltoituja. Katuja reunustivat ravintolat, hostellit ja surffikaupat. Surffikauppoja mahtui niin pieneen paikkaan älyttömän monta, mutta kuten jo aikaisemmin mainitsin, paikkahan oli yksi Costa Rican parhaista surffikohteista. 

Santa Teresassa hengailin jonkin verran paikallisen Marvinin kanssa ja hostellissa tutustuin kahteen tosi mukavaan ruotsalaistyttöön, Lisaan ja Katarinaan, joiden kanssa vietin myös aikaa. He jäivät melko pitkäksikin aikaa Santa Teresaan mun lähdön jälkeen, mutta heillä oli suunnitelmissa siirtyä sieltä Puerto Viejoon, joten puhuttiin, että nähdään myöhemmin siellä.

Santa Teresassa pääsin tietysti myös harjoittamaan mun suosikkiurheilua eli surffausta. Hostellilta sai vuokrata laudan halvalla ja kävelin joka päivä lauta kainalossa rannalle. Aallot olivat mun Santa Teresassa olon aikana melko pieniä, mikä oli mun tasoiselle surffarille hyvä. Paitsi että yhtenä päivänä piti lähteä kesken kaiken pois, kun ei näkynyt aallon aaltoa. Surffaaminen sujui vaihtelevalla menestyksellä, joskus hymyilin koko loppupäivän onnistuneiden sessareiden jälkeen, mutta ihan joka kerta ei mennyt niin hyvin. Yhtenä päivänä kävin myös ratsastusretkellä. Hevosten omistaja oli Marvinin tuttu, joten sain retken puoleen hintaan, mutta huono puoli oli se, että mun lisäksi retkelle osallistui kuusihenkinen amerikkalaisperhe, joilla ei ollut minkäänlaista ratsastuskokemusta. Olin toivonut, että päästäisiin laukkaamaan rannalla lujaa, mutta todellisuudessa retki oli suurimmaksi osaksi rauhallista kävelyä. Maisemat olivat kuitenkin upeat ja oli ihanaa päästä ratsastamaan rannalla. Vähän jännitystä reissuun toi kuitenkin se, että mulle annettiin villein heppa, kun multa löytyi aikaisempaa ratsastuskokemusta. Lopussa pääsin myös vähän laukkaamaan, mikä oli siistiä. Jännä juttu oli myös se, että hevosilla ei ollut ollenkaan kuolaimia ja niitä ratsastettiin yhdellä kädellä. 

Mun vikana iltana Santa Teresassa Marvin oli tosi harmissaan mun lähdöstä ja pyysi, että tulisin vielä Puerto Viejosta takaisin Santa Teresaan sitä moikkaamaan. Lupasin harkita asiaa, mutta sisimmässäni tiesin, että en halua nähdä tyyppiä enää. Mun suunnitelmissa oli siis seuraavaksi lähteä Puerto Viejoon katsomaan surffikisoja ja viikonlopun jälkeen siirtyä fiiliksen mukaan jonnekin muualle.

23.1. Off to the Pacific!

23. päivä sain vihdoin napattua itseäni niskasta kiinni ja lähdin Herediasta. Vaikka Heredia ei mun matkan kohokohtiin kuulunutkaan, tykkäsin kuitenkin kaupungista. Siellä oli nuorekas ilmapiiri, koska kaupungissa asuu paljon opiskelijoita ja paikkana se ei ollut yhtä kaoottinen kuin San José. Ulkonäöltä sitä voisi ehkä kuvailla San Joséksi minikoossa. Löysin sieltä muutaman kivan ”ropa americanan” eli kirpparin, joista mukaan tarttui nättejä toppeja ja shortsit rinkan täytteeksi. En voinut vastustaa halpoja hintoja. Oli myös vähän erilaista asua host-perheessä, koska sitähän se käytännössä oli, kun Arskan kotona asuin. Perhe oli mukava, vaikka kumpikaan vanhemmista ei puhunut englantia. Sain aina nälän yllättäessä ottaa kaapista ruokaa ja käyttää tietokonetta ja he käskivät mun olla kuin kotonani.

Seuraavaa kohdetta olin harkinnut pitkään. Tiesin, että halusin Guanacasteen, Tyynenmeren rannikon pohjoisosaan, mutta se on täynnä rantoja jokaiseen makuun, joten päätös oli hankala. Päädyin kuitenkin Santa Teresaan, koska sen sanotaan olevan yksi Costa Rican parhaista surffikohteista. Herediasta mun piti ottaa bussi San Joséhen, San Josésta bussi Puntarenakseen, Puntarenasissa taksi satamaan ja satamassa astua lauttaan. Lauttamatka kesti pari tuntia. Onneksi oli taas kauniita maisemia, joita ihailemalla pystyin viihdyttämään itseäni. Lautta saapui Playa Naranjoon, mistä oli vielä matkaa Santa Teresaan. Piti vielä matkustaa kahdella eri bussilla, ennen kuin pääsin perille. Santa Teresaan savuttuamme astuin ulos bussista ja kysyin kuskilta, että mistä voin ottaa taksin Mini Hosteliin. Bussikuski sanoi, että älä suotta ota taksia, vaan tule vain takaisin bussin kyytiin, niin olet kohta Mini Hostelin luona. Kävipä kätevästi! Santa Teresa olikin niin pieni paikka, että taksin ottaminen olisi ollut ihan älytöntä. Mutta enhän mä sitä voinut etukäteen tietää. Mini Hostellissa oli hyvin tilaa ja sain sängyn 10 dollarin dormista, jossa nukkui mun lisäksi vain yksi israelilainen jätkä. Tyyppi oli tosi mukava ja välillä saatettiin jakaa jointti hostellin riippumatoilla hengaillen. Se jopa kysyi kerran, että haluaisinko olla sen tyttöystävä :D Mini Hostel oli muutenkin tosi kiva paikka, siellä kaikki ottivat rennosti ja mäkin usein hengailin siellä pelkässä topissa ja bikinialaosassa, vaikka missään muussa paikassa se ei ehkä olisi tuntunut luonnolliselta… Varsinkaan Suomessa :D

Laivamatkan maisemaa

Ensimmäinen ja viimeinen kerta costaricalaisessa kirkossa

Yhtenä mun vikoista päivistä Herediassa Arskan äiti, joka oli ammatiltaan pappi, kysyi että haluanko tulla niiden mukana kirkkoon. Ajattelin, että mikäs siinä ja päätin lähteä mukaan avoimin mielin. Vaikka katolilaisuus on Costa Ricassa valtauskonto, kyseessä oli protestanttinen kirkko. Rakennuksena kirkko oli tosi vaatimaton. Ulkopuolelta en olisi edes arvannut sen olevan kirkko, sisällä olisi voinut olla ihan mitä tahansa. Ja sisältä se oli enemmänkin seurakuntatalon kuin kirkon näköinen. Euroopassa kun on tottunut siihen, että kirkot ovat rakennuksina upeita, niin tuo oli pettymys. Puerto Viejossakin olin kiinnittänyt huomiota siihen, että kirkot (joita siellä oli kylän kokoon nähden monia) olivat vain tylsän näköisiä saleja. Jumalanpalvelus alkoi tietty costaricalaiseen tapaan myöhässä. Alkuun Arskan äiti selitti ihmisten edessä jotakin todella kiihkoissaan. En ymmärtänyt puheesta paljoakaan, muutamia sanoja tai lauseita sieltä täältä. Sitten alkoi kuoron esitys, joka kesti noin puolitoista tuntia. Ihmiset katsoivat esitystä seisoen, mikä alkoi puuduttaa. Arskan äiti tuli kyllä yhdessä vaiheessa sanomaan mulle, että voin myös istua, joten huokaisin helpotuksesta ja istahdin alas. Kuoron esiintyminen oli vielä ihan mukavaa katseltavaa, mutta ihmisten käyttäytyminen sai vähän erilaiseen kirkkokulttuuriin tottuneen suomalaistytön järkyttymään. Osa ihmisistä siirtyi lavan eteen ja he kokivat todella voimakkaita tunnetiloja. Osa laskeutui polvilleen maahan, monet itkivät. Jopa monet mun ikäiset pojat itkivät siellä todella epätoivoisen näköisinä ja myös useat kuorolaiset olivat kyynelissä. Vaikka koen olevani avoin erilaisille kulttuureille, niin sen katseleminen tuotti mulle ahdistusta. En tiennyt miten mun olisi pitänyt tilanteessa olla, kun kaikki muut olivat ihan kuin jossain transsissa. Kuoroesityksen jälkeen luulin jo voivani huokaista helpotuksesta, mutta ehei, jumalanpalvelus ei ollut vielä lähelläkään loppua. Lavalle astui vähän vanhempi herra, joka aloitti kiivaan puheen, joka kesti reilut kaksi tuntia. Mulla alkoi olla jo tosi levoton olo, kun tuntui että se ei lopu ikinä, varsinkin kun en paljoa puheesta ymmärtänyt. En edes jaksanut keskittyä ymmärtämiseen, vaan ajattelin kaikenlaisia muita asioita. Miehen puheen loputtua kuoro astui taas lavalle, esitti muutaman biisin ja jumalanpalvelus loppui vielä Arskan äidin puheeseen. Palveluksen loputtua luulin, että päästäisiin vihdoin lähtemään kotiin, mutta kirkkoon piti vielä tietty jäädä seurustelemaan ja mä istuin vielä tunnin yksin ja odottelin, että muut saa kuulumiset vaihdettua. Viisi tuntia siellä kaiken kaikkiaan vierähti. Mä kun olin kuvitellut selviäväni korkeintaan parilla tunnilla.

Kirkosta lähdettyämme mentiin vielä lähes koko kirkkoporukalla (kirkossa oli osallistujia melko vähän) läheiseen kauppakeskukseen syömään. Kauppakeskuksen syöttölä oli kuin suoraan jostain jenkkileffasta: aukiolla oli kaikki mahdolliset pikaruokalat mitä voi vain kuvitella ja niiden keskellä satoja pöytiä ja tuoleja, joissa ihmiset mättivät mäkkisafkaa iloisina nassuun. Arskan äiti osti mulle pizzan, mistä olin tosi iloinen. Syömässä en kuitenkaan pystynyt suhtautumaan kirkkonuoriin samalla tavalla kuin olisin suhtautunut muihin omanikäisiini, sen jälkeen kun olin nähnyt heidän käytöksensä kirkossa. Huh huh.  Kirkon jälkeen olisin halunnut päästä purkamaan ahdistustani Arskalle, mutta sairaalaan oli sinä päivänä menossa niin paljon vieraita, että mä en valitettavasti päässyt mukaan. Päällimmäisenä mielessä oli ajatus: ”Costaricalaiseen kirkkoon en mene enää IKINÄ.”

Luulin, että jumalanpalvelus olisi pidetty täällä (kirkko Herediassa)

Mutta paikka näytti enemmän tältä

17.1. Volcán Poás

Yhtenä päivänä näin sattumalta kadulla Lucienin, ranskalaiset tatuoijan, joka oli mun lisäksi ghost hostellin ainoa asiakas. Lucien sanoi tekevänsä seuraavana päivänä retken Poás-tulivorelle ja ehdotti, että voisin liittyä seuraan. Ei puhuttu kuitenkaan mitään ajasta, mutta satuttiin samaan aikaan San Josén bussiasemalle ja lähdettiin matkaan yhdessä. Vaikka tulivuori sijaitsi lähempänä Herediaa kuin San Joséta, bussi lähti kuitenkin San Josésta, joten mun piti aamulla ensin siirtyä sinne. Poás on 2708m korkea ja mulle tuli melko nopeasta korkeudenmuutoksesta järkyttävä päänsärky. Johtui varmaan myös siitä, että mun hirmuflunssa ei ollut vielä täysin parantunut. Kesken tulivuorelle nousun meidän bussi lakkasi toimimasta ja jäätiin tienposkeen. Jouduttiin odottamaan toista bussia, joka saapui itse asiassa nopeammin kuin olisin olettanut. Huipulle päästyämme piti maksaa sisäänpääsymaksu ja sitten lähdettiin vaeltamaan kraatterille, joka ei ollut kovin kaukana. Huipulla oli älyttömän kylmä ja tuuli kovaa! Mulla oli päällä takki, kaksi hupparia, kaulahuivi ja pipo ja silti olin jäässä. Ihan kuin olisi keskelle Suomen talvea tupsahtanut. :D Päänsärky onneksi hellitti kun mun kroppa tottui uuteen ilmanpaineeseen. Tulivuori oli kyllä upea ilmestys. Oon tosi iloinen siitä, että oon päässyt näkemään niin erilaisia asioita luonnossa. Kraatterin yllä oli kyllä suurimmaksi osaksi ajasta pilviä, jolloin se pysyi piilossa, mutta nopea tuuli puhalsi ajoittain pilvet pois edestä, jolloin pääsi ihailemaan upean turkoosia kraatteria. Kraatterilta lähdettiin kävelemään metsään, jonne oli rakennettu polku kävelyreitiksi vanhalle kraatterille ja käytiin tsekkaamassa sekin. Metsän luonto siellä korkealla oli ihan erilaista kuin mitä olin muualla Costa Ricassa nähnyt, ei ainakaan yhtä vehreää. Vanhan kraatterin jälkeen käytiin vielä tulivuorimuseossa ja kahvilla kunnes oli aika palata takaisin kaupunkiin.

Odottamassa uutta bussia

Sumua tulivuoren huipulla

Kraatteri

Vanha kraatteri

Herediassa hengailua

Aika Herediassa tuntui suoraan sanottuna aika turhalta. Longboardaus ei mennyt ihan mun kuvitelmien mukaan. Estefania oli tosi kiireinen koulun ja töiden parissa, joten sillä ei ollutkaan oikein aikaa tulla mun kanssa skeittaamaan. Kävin pari kertaa yksin rullailemassa, mutta se ei ollut erityisen kivaa, koska mulla oli vielä tosi epävarma olo kaatumisen jäljiltä. Yhtenä iltana Estefania kuitenkin kutsui mut sen kaverin luo syömään. Ne kokkasi pastaa ja sen jälkeen käytiin kaupassa ostamassa muutama bisse. Mun piti kuitenkin lähteä melko aikaisin, koska Arskan kotona oli kotiintuloaika, klo 12.

Mun oli jotenkin tosi vaikeaa keksiä päivisin tekemistä, mutta en kuitenkaan saanut aikaiseksi lähteä jatkamaan matkaa. Jäin myös odottamaan, josko Arska pääsisi sairaalasta pois. Alun perin sen piti olla siellä vain pari yötä, mutta käsi pitikin leikata ja leikkauspäivä vain viivästyi ja viivästyi. Loppujen lopuksi Arska viettikin sairaalassa kaksi kokonaista viikkoa! Sairaalassa oli päivittäin tunnin mittainen vierailuaika, ja kävin muutaman kerran moikkaamassa. Arskan perheenjäsenetkin tietty halusivat käydä tervehtimässä poikaa, joten jokaiselle riitti ajasta vain alle 15 minuuttia. Olisin niin halunnut, että Arska olisi päässyt nopeammin sairaalasta pois, koska tultiin niin hyvin toimeen.

Ghost hostellissa olin yhtenä iltana tutustunut Marcokseen, hostellityöntekijän kaveriin. Marcos pyysi mut yhtenä päivänä treffeille ja päätin suostua, vaikken ollut tyypistä siinä mielessä kiinnostunut. Käytiin kaljalla yhdessä baarissa ja meillä oli aika kivaa! Marcos kertoi, että Puerto Viejossa järjestetään surffikilpailut parin viikon päästä ja ehdotti, että voitaisiin mennä yhdessä. Innostuin surffikisoista, mutta en välttämättä olisi halunnut Marcoksen seurassa sinne mennä. Lupasin kuitenkin harkita asiaa. Ei ehditty kuitenkaan kovin kauaa baarissa istuskella, koska olin luvannut mennä mun couchsurfing-kaveri Jovankan kanssa salsabileisiin. En tykkää salsasta yhtään, mutta päätin kuitenkin mennä mukaan avoimin mielin. Mun ja Jovankan kanssa bileisiin lähti Jovankan kaveri, kuusikymppinen jenkkimies Curt. Heh. Curt ja Jovanka tuli hakemaan mut autolla ja ajettiin San Joséhen. Salsaklubi oli juuri sellainen, kuin olin kuvitellutkin. Porukka näytti stereotyyppisiltä salsa-latinoilta ja baarimikot tulivat ottamaan tilaukset pöydistä. Tanssilattialla oli porukkaa salsaamassa ja Curt ja Jovanka halusivat heti mennä tanssimaan. Yksi puoliksi jenkki, puoliksi tico Randall tuli hakemaan mua tanssimaan ja suostuin. Mulla oli aika puupökkelö olo enkä tykkää siitä, että mies osaa tanssia mua paremmin. Randall oli nimittäin hyvä tanssimaan, niin kuin kaikki miehet kyseisellä klubilla. Alkoi se salsa pikkuhiljaa sujua ja ainakin pääsin kerrankin tanssimaan miehen kanssa, joka oikeasti osaa viedä. Luulin koko ajan, että Randall ajatteli mua ihan vain kaverimielessä ja kun se ehdotti, että tulisin sen ja sen kanadalaisen kaverin kanssa seuraavana päivänä San Joséhen kävelykierrokselle ja treenaamaan espanjaa, niin suostuin. Bileet olivat yleisesti ottaen tosi tylsät ja kotimatkalla meillä oli hankaluuksa löytää Arskalle. Mä en muistanut miten sinne ajetaan eikä Curt tiennyt, missä kyseinen paikka sijaitsee. Loppujen lopuksi etsittiin mulle taksi, joka heitti mut kotiin :D

Seuraavana päivänä oli luvassa San Josén kierros Randallin seurassa… Randallin kaveri päättikin tehdä oharit ja se ei tietenkään omistanut kännykkää joten ei saatu siihen yhteyttä. Vietettiin päivä sitten kahdestaan. Kierreltiin ympäriinsä katselemassa joitain nähtävyyksiä ja kauppoja, ostin itselleni lippiksen, otettiin kuvia ja käytiin syömässä halvat ja valtavat casadot ja juomassa batidot. Päivä oli muuten ihan kiva, mutta mua alkoi ällöttää Randall, kun se alkoi ilmaista kiinnostustaan mua kohtaan ja ehdotella mulle kaikenlaista. Vielä pitkään ton jälkeen se tekstaili mulle ja lähetti facebook-viestiä, vaikka tein selväksi, etten ole kiinnostunut. Ällöttävä mies. Kaiken lisäksi sen englannin kirjoitustaito oli jotenkin tosi aivokuollutta siihen nähden, että englanti oli sen toinen äidinkieli ja se oli elänyt suurimman osan elämästään Miamissa.

Yhtenä päivänä huomasin, että joku oli yrittänyt soittaa mulle ja yllätyksekseni soittaja oli Michael. Mietin, että olikohan soitto vahinko, mutta soitin kuitenkin takaisin. Michael ei vastannut, joten lähetin viestin, jossa kysyin että oliko hän yrittänyt soittaa. Vastauksena tuli, että se halusi tietää mitä mulle kuuluu. Sillä oli kuulemma ikävä. Kerroin, että olin luultavasti tulossa käymään Puerto Viejoon surffikisoja katsomaan ja puhuttiin, että siellä varmaan nähdään…

Herediassa vietin myös aikaa Arskan siskojen kanssa. Siskot olivat mukavia tyttöjä, mutta mua nuorempia, joten seura tuntui vähän lapselliselta. Olin puhunut, että haluan käydä nypityttämässä ja värjäyttämässä kulmakarvani ja ne veivät mut perhetuttunsa salonkiin. Siellä laitettiin vahvaa hiusväriä mun kulmiin ja ylimääräiset karvat poistettiin sheivaamalla.. Hiusväri sai mun kulmat punottamaan ja sheivatut karvat kasvoi tietty muutamassa päivässä takaisin. :D Yhtenä iltana kävin myös bissellä Taylorin (couchsurfingista) ja sen kahden kaverin kanssa. Taylor oli jenkki ja se kävi amerikkalaista yliopistoa, jossa joka vuosi vaihtuu opiskelumaa. Se koulu kuulosti ehkä siisteimmältä ikinä ja opiskeluaine ”global studies” vaikutti just siltä, mitä mä haluaisin opiskella. Kaiken lisäksi Taylor ja sen kaverit vaikuttivat juuri sellaisilta ihmisiltä, joiden kanssa opiskelu olisi mukavaa. Eli toisin sanoen, toi olisi ihan mun unelmakoulu. Vuosimaksut siinä koulussa olivat kuitenkin sitä luokkaa, että mulla ei olisi koskaan varaa opiskella siellä.. Harmi.