Loukkaantumisia Herediassa

Saavuin Herediaan iltapäivällä ja olin sopinut samalle päivälle tapaamisen Estefanian kanssa. Estefania oli toinen tytöistä, jonka kanssa olin jutellut facebookissa Longboard Girls Crewn kautta. Mun taksikuski ei millään löytänyt mun etsimää, eli Heredian halvinta, hostellia ja aikaa kului ja taksamittari raksutti sitä etsiessä. Tajusin, että myöhästyn pian tapaamisesta ja pyysin kuskin heittämään mut  johonkin halpaan hotelliin ja maksoinkin sitten yöstä 30 dollaria kymmenen sijaan. Sainpa sentään oman huoneen, jossa oli oikein oma suihku, vessa ja tv! Heitin kiireessä rinkan huoneeseen, nappasin lonkkarini kainaloon ja lähdin tapaamispaikalle, ottamatta edes hotellin nimeä taikka yhteystietoja ylös. Löysin Estefanian, hypättiin hänen autoonsa, napattiin yksi kaveri mukaan ja ajettiin kukkulalle.

Kukkulalle saavuttuamme lähdin sitten rohkeana tyttönä laskemaan mäkeä alas, mutta vauhti kiihtyi yllättävän kovaa ja mulle tuli tosi epävarma olo siinä vauhdissa, joten paniikissa hyppäsin laudan päältä pois. Vauhti oli kuitenkin sen verran luja, että kompastuin omiin jalkoihini ja lensin otsa edellä asfalttiin. Sattui ihan älyttömästi! Estefanian kaveri Johana auttoi mut ylös ja musta tuntui että pyörryn kohta. Johana talutti mut autolle ja mun nenästä vuosi verta ihan valtoimenaan. Tippakin tuli järkytyksestä linssiin, mikä nolotti jälkikäteen. Skeittarityttöjenhän pitäis olla kovia eikä itkeä pikkutällistä… Rytäkässä mulla aukesi otsa ja kyynärpäät ja mahaan tuli kaksi ruhjetta. Nenä oli vähän musta ja kipeä ja päätä jomotti. Lähistöllä asuva mies toi mulle vettä ja jonkin aikaa autossa istuttuani jatkoin harjoittelua tutisevin polvin, mutta vain tosi loivassa kohdassa. Johanakin säikähti eikä hänkään uskaltanut kokeilla jyrkempiä kohtia. Melko pian lähdettiinkin Estefanian valtavaan porvaritaloon syömään. Siellä pääsin vähän puhdistamaan naamaani, joka oli melko karun näköinen. Jonkin ajan päästä Estefania ja Johana lähtivät kirkkoon ja mä päätin olla menemättä mukaan, koska tuntui siltä, että tarvitsin lepoa. Tytöillä oli jo kiire, joten sanoin, että ne voi heittää mut keskuspuistolle, koska en tarkalleen muistanut miten mun hotellille ajettiin, joten ajattelin että mun on parempi etsiä se itse rauhassa. Hotellin etsiminen osoittautuikin työläämmäksi tehtäväksi eikä asiaa ollenkaan helpottanut se, etten muistanut hotellin nimeä. Vaeltelin pitkin katuja paita ja naama verillä ja alkoi jo epätoivo iskeä, kun ilta alkoi pimetä. Ties kuinka pitkän vaeltelun jälkeen löysin vihdoin hotellille ja huokaisin helpotuksesta. Olin ihan poikki ja menin heti nukkumaan. Suunnitelmana oli, että Estefania kirkosta päästyään olisi vienyt mut syömään isäpuolensa ravintolaan, mutta olin vaan niin älyttömän väsynyt, että oli pakko laittaa viestiä, etten jaksa tulla. Oon aika varma, että mulla oli aivotärähdys. Nukuin sitten seuraavaan aamuun saakka, kävin aamupalalla ja katoin telkkaria. Huone piti luovuttaa puolenpäivän aikoihin ja olin päättänyt, että tänään vihdoin löydän sen hostellin, jota edellisenä päivänä ei löytynyt. Tämänkertaisellakaan taksikuskilla ei ollut hostellista mitään hajua, mutta etsintöjen jälkeen paikka vihdoin löytyi. En kyllä yhtään ihmettele, että löytyminen oli niin hankalaa, koska paikka näytti ihan suljetulta. Tovin koputeltuani oven tuli avaamaan mies, joka oli hostellissa vieraana. Henkilökunnasta ei ollut tietoakaan. Yritettiin soitella omistajille, mutta he eivät tietenkään vastanneet. Mies päästi mut sisälle odottamaan ja selvisi, että hän on hostellin ainoa asiakas. Alettiin kutsua paikkaa ghost hostelliksi, kun siellä oli niin autiota. Hetken odottelun jälkeen yhdestä huoneesta astui ulos parikymppinen poika silmät punottaen ja sain vihdoin huoneen; 8 sängyn dormin, jossa nukuin siis yksin. Mikäs siinä. Hostellissa treenasin mun espanjaa katsomalla Väli-Amerikan MTV:tä ja kaikenlaisia hömppäsarjoja. Viihdyttävää ja opettavaista! :D

Olin ottanut viime tingassa couhsurfing-ihmisiin yhteyttä ja sain yllättävän monta myönteistä vastausta lyhyessä ajassa. Ihan vain kahvittelusta oli tällä kertaa kyse, Herediassa ei oikein vapaita sohvia ollut tarjolla. Sovin tapaamisen slovakialaisen tytön Jovankan (asuu Herediassa) ja costaricalaisen pojan Arnaldon kanssa, joka oli asunut kaksi vuotta Suomessa! Mentiin yhteen baariin ja otettiin yhdet, mutta siellä oli tosi hiljaista. Molemmat tyypit oli tosi mukavia, mutta Jovankan piti lähteä jo aikaisin, kun sen piti ehtiä viimeiseen bussiin. Jatkettiin Arskan kanssa toiseenkin baariin ja puhuttiin suomea!!! Niin hassua :D Tultiin tosi hyvin toimeen ja Arska tarjosi mulle yöpaikkaa kotoaan. Ihan loistavaa! Yövyin vielä sen ja sitä seuraavan yön ghost hostellissa, koska olin maksanut jo niistä etukäteen, mutta sen jälkeen siirryin Arskan katon alle. Ensitöiksemme lähdettiin Arskan kanssa skeittaamaan, Arska tavallisella skeitillä ja mä mun longboardilla. Pyysin Arskaa näyttämään jotain mun lonkkarilla, mikä koituikin erittäin huonoksi ideaksi. Arska oli nimittäin tottunut tavalliseen skeittiin ja mun lonkkari rullaa niin paljon liukkaammin, että lauta lähti siltä alta ja Arska kaatui kätensä päälle. Kaatuminen ei näyttänyt pahalta, mutta kun hän ei heti noussutkaan ylös, menin katsomaan ja hän sanoi tuskissaan, että käsi oli poikki! Lähdin juosten Arskan kotia kohti, mutta sillä aikaa naapurin rouva ehti napata pojan autoonsa ja vei hänet sairaalaan. Ja jep, poikkihan se oli, vieläpä kahdesta kohtaa. Sillä hetkellä tuntui siltä, että olin ostanut oikean epäonnen laudan! Arskalle ja sen perheelle oli kuitenkin ihan ok, että olin heillä yötä, vaikka Arska joutuikin jäämään sairaalaan yöksi. Mulla oli kyllä aika outo fiilis olla talossa, josta en enää oikeastaan tuntenut ketään…

Osa mun ruhjeista