Los Carnavales

Mun Bocasissa olon aikana siellä järjestettiin vuosittaiset karnevaalit, jotka kestivät reilun viikon. Pääkadulle ilmestyi kojuja ja iltaisin siellä soitettiin musiikkia ja ihmiset kerääntyivät katujen varsille. Karnevaalien pääjuttu oli perinteiset pirut. Illan pikkuhiljaa hämärtyessä pääkadulle ilmaantui joukko piruiksi pukeutuneita paikallisia ruoskien kanssa. Perinneleikki meni niin, että kuka tahansa voi haastaa pirun taisteluun, aseenaan keppi, jolla  yritettiin suojella jalkoja. Pirut nimittäin ruoskivat jalkoja ja vaikka itse en koskaan taisteluun uskaltanutkaan, tiedän että se sattui. Suurin osa miehistä meni vuorollaan taistelemaan ja tulivat häntä koipien välissä keskeltä pois. Juliokin meni ja taisteli oikein kunnolla, se oli aika hurjaa katsottavaa..:D Sen jalat oli sen jälkeen ihan haavoilla ja ne oli tosi kipeet vielä monen päivän päästä.

Pirutradition syvintä sisintä en koskaan saanut selville, kai se oli vain hauska perinne. Ensin järkytyin siitä vähän, mutta loppuviikosta jo naureskelin taistelijakokelaille. Pirujen puvut olivat tosi hienoja ja niiden tekemiseen oli nähty vaivaa. Monet pikkupojat olivat saaneet tai tehneet itselleen myös ruoskat, joilla ne treenailivat ja ruoskivat esimerkiksi lyhtypylväitä. Sen verran sain selville, että kuka tahansa ei pääse piruksi. Piruksi päästäkseen pitää olla paikallinen ja olla ollut seitsemänä aikaisempana vuotena taistelemassa piruja vastaan. Paikka pitää siis ansaita. Karnevaalien viimeisenä päivänä pirujen ja ”uhrien” roolit kääntyivätkin päinvastaisiksi. Pirujen ruoskat annettiin uhreille ja uhrit muodostivat käytävän pääkadulle, jota pitkin jokainen piru joutui vuorollaan juoksemaan saaden monia kymmeniä ruoskaniskuja jalkoihinsa. Osa piruista jopa piiloutui ja ihmiset ajoivat niitä takaa niin kauan kunnes viimeinenkin piru oli saatu kiinni.

Kovia kokenut jalka :<

 Karnevaalien aikaan saarelle tuli niin paljon turisteja muualta Panamasta sekä ulkomailta, että sähkö ja vesi kuluivat usein loppuun. Joka päivä oli sähkökatkoja, mikä tarkoitti samalla myös sitä, ettei vettä tullut hanoista. Yhtenä päivänä saari oli 12 tuntia ilman sähköä. Auringonlaskun jälkeen oli aina jännät paikat, kun kaikkialla oli ihan pimeää. Mentiin pääkadulle istuskelemaan ja odottelemaan, että sähköt palaisivat ja siellä oli tunnemaa :D Lähes ainoat valonlähteet olivat katua edestakaisin ajelevat taksit. Kotona sytyteltiin kynttilöitä ja mulla oli semmoinen olo kun oltaisiin oltu jossain Tuntemattomassa sotilaassa, kun puhdistin Julion haavoja pumpulilla ja vedellä kynttilänvalossa. Kun sähköt vihdoin ilmaantuivat, niin ihmiset pääkaduilla alkoivat hurrata ja tunnelma oli katossa :D

 

Karnevaalien viitenä viimeisenä päivänä oli Casa Animal –nimiset bileet, joista koko kylä puhui. Casa Animal järjestettiin rakennuksessa, joka muuttuu bilelukaaliksi vain muutaman kerran vuodessa, esimerkiksi uudenvuodenaattona. Bileet järjestettiin kaksikerroksessa rakennuksessa ja musiikki oli reggaen sijaan kunnon konemusaa. (vaikkakin loppuillasta soi aina dancehall, onneksi :D) Normaalisti Bocasissa ei baareihin koskaan joutunut maksamaan sisäänpääsyä, mutta Casa Animaliin maksoi muistaakseni 15$ sisään! Poisluettuna kylläkin naiset, jotka saivat lipun ilmaiseksi ennen klo 23:a.. Kolmena viidestä illasta kävin Casa Animalissa ja meno oli kyllä villimpää kuin perusiltoina Bocasissa. Lavalla oli palkattuja tanssijoita ja myös häkki, jonka sisällä tanssi naisia. Yhdellä seinustalla oli myös suihkukoppi, missä yksi tyttö veti eroottista tanssia hahaha. Normaalisti baarit Bocasissa sulkevat jo kahden jälkeen, mutta Casa Animal oli auki kuuteen. Kerran oltiin pilkkuun asti huh! Se oli kyllä kieltämättä hauska ilta :D Karnevaalien jälkeen saari tuntui tosi hiljaiselta ja tyhjältä!

16.2. La Playa La Playa La Playa La Playa !

Ruotsalaistyttöjen Katarinan ja Lisan toiseksi viimeisenä päivänä päätettiin mennä rannalle. Lisalla oli kuitenkin huono olo, joten lähdettiin sitten Katin kanssa kaksin. Pohdittiin, että mille Bocasin upeista rannoista lähdettäisiin ja päädyttiin Playa Wizardiin, joka on Bastimentoksella. Kat ei ollut vielä koskaan ollut Bastimentoksella ja mä taas en ollut ollut siellä rannalla, joten valinta oli hyvä. Hypättiin siis taas veneen kyytiin ja Bastimentokselle saavuttuamme lähdettiin seuraamaan la playa –kylttejä. Opastukset eivät olleet kovin selkeitä ja lähdettiin harhailemaan vähän väärille poluille ja saavuttiin jollekin hautausmaan tapaiselle aukiolle. Löydettiin kuitenkin oikea reitti lopulta ja lähdettiin seikkailemaan viidakkoon. Rannalle oli pitempi kävelymatka kuin luultiin ja saatiin patikoida metsässä melko kauan. Koko ajan meidän mielissä oli myös epäilys siitä, että päätyisiköhän valitsemamme reitti rannalle vai jonnekin ihan muualle. Sateen jäljiltä metsässä oli myös melko paljon mutaa, mikä lisäsi vielä haasteellisuutta. Lopulta kuultiin kuitenkin etäisesti aaltojen ääniä ja huokaistiin helpotuksesta. Vielä jonkun matkaa käveltyämme löydettiin vihdoin ranta, joka oli upea paikka. Meidän lisäksi rannalla oli vain muutama tyyppi. RAKASTIN sitä, että niin monet rannat Costa Ricassa ja Panamassa olivat lähes tyhjillään kun sinne meni. Tuo ranta tuntui ihanan salaiselta paikalta luonnon helmassa, ahh.. Jätettiin kamat rannalle ja syöksyttiin aaltoihin. Aaltoja siellä nimittäin oli paljon, mutta ne olivat kilttejä meitä kohtaan ja aallokossa oli hauskaa lillua. Sitten mentiin rannalle löhöilemään ja ottamaan aurinkoa, minkä jälkeen oli aika lähteä patikoimaan metsän halki takaisin Bastimentoksen venelaitureille ja sieltä pääsaarelle.

Samana päivänä Julio oli saanut hyviä uutisia: se oli saanut työpaikan uudesta ravintolasta keittiöapulaisena! Se oli oikeasti loistouutinen, koska käsitöitä myymällä ei tienannut tarpeeksi ja rahat olivat aina lopussa. Huono puoli töissä oli kylläkin se, että työpäivät olivat älyttömän pitkiä ja palkka ihan minimaalinen. Yhtenä päivänä Julio oli töissä 13 tuntia ja tienasi siitä vain 23 dollaria! Uskomatonta!!! Ravintolan omistajat olivat muutenkin rikkaita kanadalaismiehiä, luulisi että heille olisi tullut huono omatunto noin naurettavan palkan maksamisesta.. Julion ollessa töissä vietin aikaa muun muassa Totin kanssa opetellen korujen tekoa! Innostuin korujen tekemisestä todella ja opin tekemään kolme erilaista mallia. :)

13.2. Takaisin koulun penkille

Päivät Bocasissa kuluivat ja musta alkoi tuntua, että haluaisin tehdä jotain aktiivista tai hyödyllistä. Halusin päiviin jonkun rytmin, vähän niin kuin Puerto Viejossa espanjaa opiskellessa, vapaaehtoistöissä, Uvitassa ja Santa Teresassa surffatessa... Yritin ottaa selvää vapaaehtoistyömahdollisuuksista, mutta vaihtoehtoja ei oikestaan löytynyt. Kouluun olisi päässyt avustamaan lapsia, mutta sillä hetkellä kouluissa oli kesäloma. Kilpikonnaprojektinkin löysin, mutta kilpikonnakausi ei ollut vielä alkanut. Suunnittelin jonain päivänä lähteväni surffaamaan, mutta mua suoraan sanottuna pelotti ajatus siitä, että kaikissa Bocasin surffipaikoissa oli riuttaa ja aallot eivät lyöneet rantaan, vaan surffaamaan piti mennä veneellä keskelle merta. Turvallisuutta olisi tietty luonut surffiopettajan palkkaaminen, mutta Bocasin surffitunnit olivat älyttömän kalliita: 60$! En halunnut maksaa noin älytöntä summaa, kun olin Puerto Viejossa saanut opetusta kahdellakympillä. Surffaaminen valitettavasti jäi mun osalta siihen, ja oon sen suhteen ollut vähän pettynyt itseeni.

Halusin kuitenkin kovasti parantaa espanjaani, joten päätin jatkaa espanjanopintoja Bocasissa. Bocasissa oli kaksi espanjakoulua, joista valitsin sen, jota Oscarkin kävi eli Spanish By The Sea -nimisen koulun. Tunsin sieltä jo jonkun verran porukkaa etukäteen, joten koulun aloittaminen ei jännittänyt. Ensin tein suullisen tasotestin, jonka perusteella koulun johtaja laittoi mut sopivaan ryhmään. Mun tasoinen ryhmä sattui olemaan täynnä, joten aloitin opinnot kehittyneemmässä ryhmässä. Ihan hyvä niin, koska uskon, että tein ahkerammin töitä päästäkseni muiden tasolle. Bocasin koulussa tosiaan tunnit pidettiin n. kuuden hengen ryhmissä, toisin kuin Puerto Viejossa, jossa oppitunnit olivat usein yksityisiä tai pareittain. Mun ryhmään kuuluivat sveitsiläiset Gabriela ja Luciani, saksalainen Franzi, ruotsalainen Karin ja ukrainalainen tyttö, jonka nimen ehdin jo unohtaa. Gabriela oli aivan ihana tyyppi! Bocasin koulussa oli siis oppilaita monista eri maista, kun taas Puerto Viejossa oli lähinnä hollantilaisia. Koulu Bocasissa oli myös paljon isompi eikä kaikkiin oppilaisiin tullut ees tutustuttua. Puerto Viejossa kaikki olivat yhtä isoa porukkaa, kun taas Bocasin oppilaat jakautuivat useisiin pienempiin ryhmiin. Tykkäsin Puerto Viejossa enemmän yhteisöllisyydestä, siitä että kaikki kokkasivat iltaisin yhdessä ja lähtivät yhdessä ulos. Tuolla ei ollut sellaista käytäntöä, mutta kansainvälisyys kyllä miellytti mua. Meidän espanjanmaikka oli nuori espanjalaisnainen ja tykkäsin paljon sen oppitunneista. Tuntui, että mun espanja kehittyi tosi paljon sen viikon aikana, jonka koulussa vietin. Iso plussa koulussa vielä siitä, että sain mahdollisuuden käyttää koulun keittiötä! Julion kämpästähän keittiö puuttui, joten ulkona syömiseen kului rahaa. Oli mukavaa taas kokkailla pitkästä aikaa.

Mulla oli oppitunnit aina aamuisin ja ne kestivät neljä tuntia. Menin kouluun usein lonkkarilla, siitä sai hyvää liikuntaa ja treeniä. Tolla viikolla tuli kyllä nukuttua melko vähän, kun käytiin melkein joka ilta baarissa ja aamulla piti herätä aikaisin. Mutta kyllä sitä viikon ihan hyvin jaksoi!  Perjantaisin koulussa oli BBQ-ilta, jolloin kaikki kokkasivat jotain. Mä tarjosin guacamolea ja nachoja, jotka olivat menestys. Ilta oli muutenkin tosi mukava! Jatkettiin koululta tietty baariin, niin kuin aina..

 

                                         Kuvia mun koulumatkan varrelta:

9.2. Ehkä kaunein päivä ikinä

Tuona päivänä päätettiin tehdä Julion kanssa retki Bastimentokselle, yhdelle Bocas del Toron saarista. Voin sanoa, että saari oli ihanin paikka, missä olen koskaan käynyt. Siitä tuli mieleen Jamaika minikoossa. Siellä ei ollut kunnollisia teitä, pelkkiä pikkukatuja ja koko saarella ei tietenkään ollut yhtään autoja. Kaduilla leikki lapsia ja kaikkialla puhuttiin patwaata. Talot olivat pääasiassa puisia ja värikkäitä, yhtä värikkäitä kuin luonto niiden ympärillä. Käveltiin merta reunustavassa metsässä polkua pitkin aika pitkän matkaa ja mä kuuntelin Julion luureista reggaeta, mikä vielä nostatti fiilistä entistä korkeammalle. Löydettiin puun runko, joka oli muodostunut tuolinmalliseksi, ja jäätiin siihen istumaan meren äärelle. Takaisin lähtiessä käytiin vielä ravintolassa syömässä ja pimeän laskeuduttua otettiin taas vesitaksi takaisin pääsaarelle. 

                                                      I ♥ Bastimentos