Casa
Verdessä tutustuin myös Mariaan, joka oli tosi mukava tyttö Ruotsista. Oltiin
puhuttu yhdessä Marian ja Jasminin(hollantilainen tyttö Puerto Viejon
espanjakoulusta, joka tuli Jonathanin kanssa Bocasiin yhtä matkaa), että
halutaan tehdä päivällä jotain aktiivista yhdessä. Oltiin mietitty kanoottien
tai pyörien vuokrausta, että oltaisiin voitu tehdä niillä retki biitsille. Maria
oli kuitenkin nähnyt mainoksen jostain ”erilaisesta snorkkeli-retkestä” ja
mentiin kyselemään siitä lisää. Innostuttiin ideasta, joten päätettiin
maksaa parikymppiä ja lähteä matkaan. Ideana oli, että pysähdyttiin ensin yhteen
paikkaan mangrovemetsän juurelle, jossa snorklattiin perinteisesti. Meidän opas
opetti mulle vähän parempaa snorklaustekniikkaa, kun se oli mulla vielä vähän
hakusessa. Se näytti myös, mitä tapahtuu kun meritähden kääntää selälleen:
meritähti alkoi supistella ja lopulta se sai itsensä käännettyä takaisin oikein
päin :D Sen jälkeen meille annettiin laudat, jotka roikkuivat narun päässä ja
olivat veneessä kiinni. Eli kun vene lähti liikkeelle, se veti meitä perässään.
Se oli tosi hauskaa, tunsin oloni ihan merenneidoksi tai delfiiniksi. Aluksi
uskalsin katsella merenalaista upeutta vain pinnalta, mutta myöhemmin
uskaltauduin myös sukeltamaan syvemmälle pidättäen hengitystä. Päästiin
näkemään taas kaikkea kaunista, mutta täytyy sanoa, että edellisellä kerralla
olin vielä enemmän häikäistynyt kaikista kirkkaista väreistä, kaloista ja
koralleista. Lopuksi käytiin vielä katsomassa uponnutta laivanhylkyä, mikä oli
jotenkin kiehtova paikka. Kovin lähelle en sitä kuitenkaan päässyt, kun se oli
niin syvällä enkä uskaltanut sukeltaa niin alas. Siisti kokemus kuitenkin
kaiken kaikkiaan!
![]() |
| Kuva kopsattu täältä |

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti