Living La Vida Bocassss

Siitä illasta lähtien hengattiin Julion kanssa yhdessä joka päivä. Se oli arkisin noin neljästä ysiin töissä, eli myymässä virkattuja hattuja, laukkuja ja koruja kadulla sen kahden kaverin, Totin ja Olmedon kanssa. Silloin joko istuskelin niiden kanssa myyntipöydän takana tai tein jotain muuta. Kerran soitin Juliolle suomi-reggaeta ja Raappanasta se tykkäsi kovasti. Käytiin joka ilta reggae-bileissä ja aina oli tosi hauskaa.

Pojat työn touhussa

Vietin paljon aikaa myös Oscarin kanssa. Hengailtiin Casa Verdessä, joka oli ihana paikka. Löhöiltiin riippumatoissa ihan veden äärellä ja välillä pulahdettiin hostellin laiturilta kirkkaaseen mereen kalojen sekaan viilentymään. Hostellin ravintolasta sai herkullisia kasvispurilaisia ja yksi tosi luksusjuttu oli vielä plussaa: suihkuista tuli nimittäin lämmintä vettä! Tosi harvinaista. Ei mua kylmät suihkut kuitenkaan niin lämpimässä ilmastossa edes haitanneet. Välillä iltaisin hostellilla oli myös livemusaa.

Yhtenä päivänä testailtiin myös mun longboardia yhdessä. Bocasin kadut oli tosi hyväkuntoisia ja tasaisia joten niitä pitkin oli mukava rullailla. Oscar oppi tosi nopeesti temppuja ja olin ihan kade!

 

Mun suunnitelmissahan oli viettää Bocasissa vain viisi päivää ja lähteä sen jälkeen Oscarin kanssa takaisin Costa Ricaan. Panamassa alkoi kuitenkin päivää mun saapumisen jälkeen lakko, joka sulki kaikki kulkuyhteydet. Bocasista ei siis ollut mahdollisuutta lähteä pois. Kukaan ei tiennyt, kuinka kauan lakko tulisi kestämään. Jos oikein ymmärsin, niin lakossa oli kyse sähkön kalliista hinnasta. Olin salaisesti kuitenkin iloinen lakosta, koska sain tekosyyn jäädä Bocasiin vähän pitemmäksi aikaa. Halusin nimittäin tutustua Julioon paremmin enkä ollut vielä valmis lähtemään. Oscar oli kuitenkin jo kuukauden aikana saanut tarpeekseen Bocasista ja halusi lähteä mahdollisimman pian. Heti rajan auettua Oscar ja sen kaveri ottivat ensimmäisen kyydityksen Bocasista Puerto Viejoon, kun taas mä päätin vielä jäädä. Jonathan Puerto Viejosta oli nimittäin tullut yhden Jasminin kanssa Bocasiin. Jasminin oli tarkoitus jäädä pitemmäksi aikaa Bocasin espanjakouluun, mutta Jonathan tuli vain pikavisiitille. Sillä alkoi nimittäin 90 päivää Costa Ricassa täyttyä ja 90 päivää on maksimiaika, minkä saa Costa Ricassa oleilla ilman viisumia. Se ei ole kuitenkaan mikään ongelma, sillä helppo ratkaisu siihen on ylittää raja Panamaan tai Nicaraguaan, olla kolme päivää poissa maasta, minkä jälkeen saa taas olla uudet 90 päivää Costa Ricassa jne. Mun uusi suunnitelma oli siis palata Jonathanin kanssa takaisin Costa Ricaan. Päivät kuitenkin kuluivat ja tuntui vieläkin siltä, etten ollut valmis lähtemään. Niin lähti Jonathankin, mutta minä jäin. 

En ollut tehnyt Casa Verdeen huonevarausta, vaan asustelin siellä vaan yksi yö kerrallaan. Yhtenä aamuna respassa sanottiin mulle, että sinne oli tehty iso varaus, joten mulle ei ole enää vapaata sänkyä. Mut siis heitettiin hostellista ulos. Olin jo melkein hankkimassa uutta yöpaikkaa toisesta hostellista, mutta Julio ehdottikin, että voisin muuttaa sen ja Totin kanssa kimppakämppään. Harkitsin tovin ideaa ja totesin sen hyväksi. Vuokra oli vain 40 dollaria kuussa per naama, joten säästin siinä huomattavasti rahaa. Toti ja Julio asuivat solutyyppisessä talossa parin kilometrin päässä keskustasta. Talossa oli muutama käytävä, joiden varrella oli huoneita, joista me jaettiin yksi kolmisin. Vessat ja suihkut olivat kaikkien asukkaiden yhteiset. Keittiötä ei ollut, mikä oli hankalaa. Viihdyin kuitenkin paikassa tosi hyvin! Lisäksi kämppä  oli ihan meren äärellä joten kävelin lähes päivittäin rannalle ottamaan arskaa. Ranta oli kuitenkin ehkä Bocasin karuin, mutta kelpasi paremman puutteessa.

Ihana naapuri, joka ei puhunut sanaakaan enkkua, joten pääsin treenaamaan hyvin mun espanjaa!

Vähän karua näkymää parvekkeelta

Meidän pihalla asusti heppa

Mua ahdisti, kun tiesin, että mulla oli vielä niin monta paikkaa Costa Ricasta näkemättä ja olin ihan varma, että mulla olisi tosi hauskaa reissata Oscarin ja sen kaverin kanssa seikkaillen sademetsissä ja löhöillen mitä kauneimmilla rannoilla. Mietin tosi kauan mitä teen, mutta jossain vaiheessa vain päädyin siihen, että jään Bocasiin loppuajaksi. Aloin olla niin älyttömän ihastunut, etten vain kyennyt jättämään Julioa sinne.  Ahdistusta lisäsi myös se, etten ollut ilmoittanut Puerto Viejossa odottavalle Michaelille mitään. Mun puhelin ei nimittäin jostain syystä toiminut Panamassa ollenkaan. Ostin panamalaisen sim-kortinkin, mutta puhelimeen ei siltikään tullut kenttää, mikä oli outoa, kosa Costa Ricassa sekä paikallinen ja suomalainen kortti toimivat lähes ongelmitta. Olisin tietty voinut soittaa Michaelille kolikkopuhelimesta, mutta olin liian saamaton tekemään sen… Ja toisaalta, eihän Michaelkaan kaikkein reiluimmalla tavalla mua kohtaan aina käyttäytynyt.